maanantai 5. kesäkuuta 2017

Immon päiväkirja osa 3



Monta aurinkoista päivää on tässä mennyt lenkkeillen, tutkien ympäristöä, ihmetellen kaikenlaista ja tietysti on nukuttu, leikitty ja syöty.

Sadepäivätkin on kivoja kun silloin voi hyppiä lätäköissä, ja sadepäivinä saa paljon herkkuja, mutta niitä pitää yrittää odottaa ja istua, vaikka ei millään malttaisi, kun on tarjolla sellaista että suu ihan napsaa.

Vähän joskus sadepäivinä viluttaa, joten  toivon että kohta alkaa kunnon kesä ja tulee monta lämmintä aurinkoista päivää.



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Immon päiväkirja, osa 2




Kaikenlaista on tässä tullut puuhasteltua.



Päivittäin on leikitty, syöty, nukuttu ja käyty kävelyllä, tai oikeastaan juostu sinne, tänne ja takaisin.


Juokseminen on hirmu hauskaa, nurmikolla juokseminen on hauskaa, hiekalla juokseminen on hauskaa, metsässä juokseminen on hauskaa, esteiden yli loikkiminen juostessa on hauskaa.



Juoksuspurttien lomassa mullan kaivaminen on hauskaa.


Vieraitakin on käynyt, tai tuttuja oikeastaan. Lila-sisko kävi leikkimässä ja Elin-äitikin tuli kyläilemään.

Eilen oli toosi jännä päivä kun käytiin sellaisessa koiranpentujen leikkikoulussa Visiossa. Ihan en kaikkien kanssa uskaltanut vielä leikkiä ja matkakin oli hirmu pitkä. Kotiin päästyä nukuinkin sitten monta monta tuntia.



Kävin myös tarkistamassa mustikkatilannetta, ei näkynyt mustikoita.




tiistai 16. toukokuuta 2017

Immon päiväkirja, osa 1

Siskot ja veli muuttivat pois ja minä sain oman huoneen. Jokainen varmaan tietää kuinka kivaa on saada ihan oma huone, missä on ihan omat lelut, joilla kaikilla saa leikkiä niin paljon kuin haluaa ilman että tarttee riidellä niistä kenenkään kanssa.




Ja luulin, että saan myös ihan oman palvelusväen, joka viihdyttäisi minua kaiken aikaa, mutta ei. Vaikka kuinka huudan " henkilökuntaaa!!! ", niin hidasta on, joskus saa odottaa jopa niin kauan että ehtii tulla väsymys.


torstai 27. huhtikuuta 2017

Kuusiviikkoiset

Nopeasti aika kuluu, pennut täyttivät eilen kuusi viikkoa ja ovat kovasti kehittyneet.


Kaikenlaista on ehditty tehdä. On opeteltu juoksemaan, kiipeilemään, leikattu kynsiä useaan kertaan, saatu taas matolääkettä, syöty ruokaa kupista ja ulkoiltu.




perjantai 7. huhtikuuta 2017

vähän yli kolme viikkoiset

Pennut kasvavat ja voivat hyvin. Kynsiä on leikattu ja ensimmäinen madotus annettu.

uros 1

uros 2

narttu 1

narttu2



tiistai 28. maaliskuuta 2017

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Nukkuvat pennut


Pennut nukkuvat ja syövät, ja nukkuvat ja syövät. Nukutaan vierekkäin, päällekkäin, mahallaan, kyljellään ja välillä selälläänkin.